RFID-antennien luokitus

RFID-antenni on tärkeä osa RFID-järjestelmää, joka on rajapintalaite piirin ja avaruuden välillä. Se on ikkuna ohjatun aallon ja vapaan avaruuden energian muuntamiseen. On olemassa monenlaisia ​​RFID-antenneja, joita voidaan käyttää eri taajuuksilla, tarkoituksiin, tilaisuuksiin, vaatimuksiin ja muihin tilanteisiin.

RFID-antennien luokittelu
RFID-antennit voidaan yleensä jakaa RFID-tunnisteantenneihin ja RFID-lukija-/kirjoitusantenneihin, jotka voidaan edelleen jakaa suunta-antenneihin ja suunta-antenneihin suuntaavuuden perusteella; Ulkonäköerojen mukaan se voidaan jakaa myös lineaarisiin antenneihin ja tasoantenneihin jne.; Antennien suunnitteluprosessin mukaan on kolme perusmuotoa: kelatyyppi, mikroliuskatyyppi ja dipolityyppi.

Matalataajuisessa ja korkeataajuisessa RFID:ssä käytetään periaatteessa kela-antenneja, yleensä kuparilankaa. Kela-antenni kelaa metallilangan tasoon tai kietoi sen magneettisydämen ympärille. Tarkkaan ottaen tämän tyyppistä käämiä ei voida pitää antennina, vaan se on itse asiassa kelan keskinäinen induktanssivaikutus ja sillä on yksinkertainen prosessi. Kelan pinta-ala on suhteessa tunnistusetäisyyteen. Korkeilla taajuuksilla käytetyn korkean taajuuden ansiosta antennin ympyrämäärä on paljon pienempi kuin matalilla taajuuksilla, mikä tekee suurtaajuisten RFID-antennien valmistamisesta yksinkertaisempaa ja halvempaa.

Ultrakorkeataajuisessa RFID:ssä käytetyt antennit ovat todellisia antenneja, ja käytössä on monia etsausprosesseja, mukaan lukien kuparietsausantennit ja alumiiniset etsausantennit. Prosessit ovat myös suhteellisen kehittyneitä, ja ultrakorkeataajuisen RFID:n elektronisiin tunnisteisiin ja lukijoihin tarvitaan antenneja. Elektronisten tunnisteiden antenni on sovitettava kompleksiseen impedanssiin, joka määräytyy tunnistesirun avulla, ja kunkin sirun kompleksinen impedanssi on erilainen. Siksi antennilinjatyyppi ei voi olla universaali, ja uusi siru vaatii uudelleen suunnitellun antennin. Ultrakorkeataajuisia tunnisteantenneja on erilaisia, ja yleisesti käytetyt ovat dipoliantennit. Dipoliantennit koostuvat kahdesta saman paksuisesta ja pituisesta suorasta langasta, jotka on järjestetty suoraviivaisesti ja signaali syötetään kahdesta keskimmäisestä päätepisteestä. Antennin pituus määrää taajuusalueen. Dipoliantennien etuna on hyvä säteilyenergia, yksinkertainen rakenne ja korkea hyötysuhde; Ultrakorkeataajuinen lukija-antenni koostuu pääosin levymäisistä antenneista sauvan muotoisten antennien ja lähikenttäantennien lisäksi. Ultrakorkeataajuisessa RFID:ssä antenni on yksi tärkeimmistä lukuetäisyyden määräävistä tekijöistä, ja säteilyalueen ja -suunnan määrää täysin antenni.

Microstrip-patch-antennien ominaisuudet ovat matala profiili, keveys, yksinkertainen käsittely, helppo mukauttaa esineitä ja monipuolinen sähköinen suorituskyky. Ne koostuvat säteilypatch-johtimista, jotka on kiinnitetty dielektrisiin substraatteihin metallisubstraateilla. Antennin säteilyominaisuuksien perusteella patch-johtimia voidaan suunnitella eri muotoisina. Mikroliuska-antenni koostuu piirilevystä, jonka päässä on suorakulmio, ja suorakulmion pituus ja leveys määräävät taajuusalueen.

RFID-antennin tekniset parametrit
RFID-lukijaantennin tärkeimmät tekniset parametrit ovat taajuuskaista, vahvistus, seisova aalto, etu- ja taka-suhde, säteen leveys ja polarisaatiosuunta; RFID-tunnisteantennin teknisiä parametreja ovat pääasiassa taajuuskaista, vahvistus, polarisaatiosuunta, seisova aalto, suuntakuvio jne.

1. Voitto
Vahvistuskerroin on parametri, joka mittaa kattavasti antennin energian muunnos- ja suuntaominaisuudet. Se on suuntakertoimen ja antennin hyötysuhteen tulo. Mitä suurempi antennin suuntakertoimien summa on, sitä suurempi on vahvistuskerroin.

2. Polarisaatiosuunta
Polarisaatioominaisuudet viittaavat sähkökenttävektorin suunnan ajalliseen vaihteluun antennin säteilysuunnassa. Polarisaatiosuunta on antennin sähkökentän suunta, ja antennin polarisaatiomenetelmiä ovat lineaarinen polarisaatio (vaakapolarisaatio ja pystypolarisaatio) ja ympyräpolarisaatio (vasenkätinen polarisaatio ja oikeakätinen polarisaatio).

Yleisesti ottaen matalataajuisissa ja korkeataajuisissa lähisovellusjärjestelmissä, joiden tunnistusetäisyys on alle 1 m, käytetään yleensä kelatyyppisiä antenneja, joissa on yksinkertainen tekniikka ja alhaiset kustannukset; Dipoli- ja mikroliuska-patch-antenneja käytetään ultrakorkeataajuisissa pitkän matkan sovellusjärjestelmissä yli 1 metrin syvyydessä.